Suomen kallioperä ja kivilajit

Kirkkokallio Jahkolassa, Lammilla maaliskuussa 2016

Suomen kallioperä on Skandien vuoristoa lukuunottamatta vanhaa, prekambrista kallioperää eli peruskalliota. Kalliosta voi huomata todisteita hyvin vanhoista endogeenisistä tapahtumista, kuten tulivuorenpurkauksista ja vuorijonojen poimuttumisesta. Tuliperäinen toiminta on lakannut satoja miljoonia vuosia sitten Fennoskandian kilven sijainnin vuoksi.

Otava: Lukion maantiede s. 92

Kesängin-ja Lainion tunturit, Äkäslompolo talvella 2016

Suomen entiset vuoristot ovat miljardin vuoden aikana rapautuneet juurilleen eli entiset sedimenttikerrokset ovat joko kuluneet pois tai poimuttuneet metamorfisiksi kivilajeiksi. Nykyiset tunturimme koostuvatkin hyvin kovasta kivilajista, kvartsiitista. 

Otava: Lukion maantiede, s. 92, 94 ja 111

Kirkkokallio Jahkolassa Lammilla

Suomen nykyinen kallioperä on suurilta osin muuttunutta kivilajia eli gneissiä, joka on syntynyt vuoriston poimuttumisen kuumuudessa ja paineessa. Kallioperästä löytyy myös syväkivilajia nimeltä graniitti. 

Jahkolan alueen kivilajit ovat osa entisten Svekofennidien vuoristoa, ja ovat syntyneet noin 1,9-1,8 miljardia vuotta sitten.

Otava: Lukion maantiede, s. 93

Kirkkokallio Lammilla

Kallioperämme rauhoituttua suurten poimutusten jälkeen syvällä astenosfäärissä kivisulaa työntyi halkeamiin ja lopulta jähmettyi siihen juoniksi. Kuvasta voi huomata juonien lisäksi entisten maanjäristysten aiheuttamia siirroksia. Kuitenkin nykyisin Suomessa tapahtuvat maanjäristykset ovat pieniä ja huomaamattomia.

Otava: Lukion maantiede, s. 94

Teuron tilan navetta Mommilassa maaliskuussa 2016

Graniitti on syntynyt magman jähmettyessä riittävän hitaasti yli kymmenen kilometrin syvyydessä. Kestävyytensä vuoksi graniitttia käytetään paljon rakentamisessa esimerkiksi ulkopinnoissa, keittiötasoissa ja katukiveyksissä. Navetan ulkoseinäkin on rakennettu graniitista. Navetta on rakennettu 1900-luvun alkupuolella. 

Otava: Lukion maantiede, s.  93 ja https://fi.wikipedia.org/wiki/Graniitti

Kuvat: Konsta Huopalainen