Varkaankuru, Äkäslompolo talvella 2016.
Painovoimasta johtuvat massaliikunnot aiheuttavat eroosiota ja kasaavat irronnutta ainesta uuteen paikkaan. Varkaankurun rinteet ovat täynnä irrallista kiviainesta, joka on talvella lumen alla. Helmikuussa 2016 Äkäslompolossa oli noin metri lunta maassa.
Otava: Lukion maantiede 1, s. 100
Lumivyöryssä lunta, jäätä ja muuta irtainta maa-ainesta valuu rinteitä alas pelkästään Maan vetovoiman vaikutuksesta ilman väliaineita, kuten jäätikköä tai vettä. Tuntureissa vaihtelevan sään vuoksi näkyvyys voi nopeasti pudota nollaan, mikä on tuhoisa yhdistelmä lumivyöryn kanssa.
Otava: Lukion maantiede, s. 100
Lumivyöryt menevät alas rinnettä satoja kilometrejä tunnissa rinteen jyrkkyydestä ja lumimassan määrästä riippuen. Yleensä lumivyöry syntyy sään vaikutuksesta, mutta usein myös ihmisen vaikutuksesta. Varkaankurussa on jyrkkien, puuttomien reunojen takia vaara lumivyöryjen sattumiselle.
Otava: Lukion maantiede, s. 100
Kesänginkeidas, Kesänkijärven rannalla 24.2.2015
Helmikuussa 1999 Ylläksellä tapahtui metia -eli iso lumivyöry. Aluksi luultiin, että vyöryn alle oli jäänyt useita ihmisiä. Etsinnöissä oli mukana toistasataa henkilöä, kunnes ilmeni, että kukaan ei onneksi ollut joutunut lumivyöryn uhriksi.
Lähde: http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tuhoisat-lumivyoryt-tapahtuneet-paaosin-ulkomailla/1887902
Varkaankuru, Äkäslompolo 24.2.2016
Paras tapa suojautua lumivyöryiltä on välttää jyrkkiä rinteitä talvisaikaan ja olla metelöimättä kiivetessä. Ota mukaasi lumivyörylähetin tiedostaaksesi muille, jos joudut lumivyöryyn. Seuraa säätiedotuksia, katso lumivyörytilanne alueellasi ja tutustu lumivyöryn riskeihin välttääksesi joutumasta uhriksi.
Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Lumiturvallisuus#Riskienhallintamenetelm.C3.A4t ja Lumi vyöryy-kuva
Kuvat: Konsta Huopalainen

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti